Raportti, HRF kerhokilpailu Alastarolla


Alastaron kerhokilpailu on päristelty syksyisissä olosuhteissa Alastarolla. Kilpailu oli yksipäiväinen ja päivän aikana ajettiin yksi pidempi kilpailulähtö. Mittaa lähdöllä oli 15 kierrosta, jos vesisade olisi yllättänyt oltaisiin ajettu 12 kierrosta.

Sää lauantai-aamuna oli tosiaan vilponen ja vettä sateli. Kunnon syysmyräkkää ei saatu aikaiseksi, mutta aamun harjoittelu ja päivällä ajettu aika-ajo ajettiin märällä. Iltapäivän kilpailulähtöön rata ennätti (onneksi)kuivaa.

Kuljettajana päätösosakilpailussa toimi Mikko. Perjantain harjoittelu ajettiin kokonaan kuivalla, joten aamun märkä rata aiheutti ylimääräistä päänvaivaa. Ranteet eivät vielä ole tarvittavan herkässä iskussa. Tulos lämmittelyajossa kuitenkin ihan mukiin menevä 8.

Aika-ajo suoritettiin myös märällä ja aikaa kellottaa huippuaika oli 15min. Rata kuivui koko ajan mitä pidemmälle mentiin ja melkein kaikki kuljettajat kellottivat parhaansa viimeisellä kierroksella. Hieman rohkeammin olisi voinut MRL minikin aika-ajoissa suitsuttaa. Sijoitus 9. jälleen ihan ok, eroa toki kärkeen yli 2,5 sekuntia. Se on lievästi sanottuna paljon.

Kilpailulähdössä startti onnistui tälle kaudelle parhaiten. Ohi lähtösuoralla ei tullut kun vain pari autoa. Ensimmäinen kierros muuten sujui taas liian varovaisesti ja pari sijaa tuli pudottua. Parin kierroksen jälkeen tilanne tasaantui ja MRL mini kulki tasaisesti sijalla 11. viimeiselle kierroksella asti. Edessä menevä muutaman auton jono oli päässyt kiusallisesti pienen hajuraon päähän. Viimeisellä kierroksella edessä menneet 10. ja 9. sijalla ajaneet kilkkasivat ja näin ollen jäivät taakse kun kaarrettiin maalisuoralle. Lopullinen sijoitus kauden päätöskilpailussa siis 9.

In-car videota ei Alastarosta tulla julkaisemaan, koska meno oli sen verran hurjaa ettei viitsi suurelle yleisölle sitä esitellä.

Leave a Reply