Raportti, Avoin race Botniaring 2009


Toisen lähdön kärkikuusikko

Kesän ensimmäiset kilpailulähdöt ovat takana. Jurvan Botniaringillä käytiin yksipäiväinen kilpailu, jonka aikana ajettiin warm up, aika-ajot sekä kaksi kilpailulähtöä. Tiivis päivä kaiken kaikkiaan.

Perjantain harjoittelupäivä oli aurinkoinen ja kohtuu lämmin, mutta lauantai kun aukesi, alkoi vesisade joka ei loppunut kun vasta illalla kilpailujen oltua jo ohi.

Sadekeli näytti sopivan oikein hyvin MRL Minille ja jo lämmittelyajosta vauhti tuntui olevan vähintäänkin kohtuullista.
Aika-ajoissa vettä oli radalla paikoin jo aika paljon ja lätäköitä täytyi hieman kierrellä. Vauhti riitti neljänteen lähtöruutuun, joka Mikon kohdalla on tähän astisista sijoituksista paras. Eroa paalupaikkaan ajaneeseen Sami Inkiläiseen jäi 0.803 sekuntia.

Aika-ajojen tulokset kokonaisuudessaan

Ensimmäisen lähdön startti sujui kohtuullisen hyvin. Edelliset lähdöt eivät ole olleet mitenkään mairittelevia. Taisi tässäkin lähdössä pari autoa mennä ohi, mutta kosketuksilta vältyttiin vesisumussa. Vauhti tuntui olevan kohdallaan ja pykälä kerrallaan päästiin lähemmäs kärkeä. Viimeisellä kierroksella sijoitus oli jo kolmas ja Jouni Eskola oli jo kiikarissa. Puoli kierrosta ennen maalia meno kuitenkin loppui venttiilikoneiston pettämiseen kolmannelta sijalta. Näin siis palkintokorokepaikka jäi saavuttamatta.

Toiseen lähtöön startattiin yhdeksännestä lähtöruudusta. Tämä siksi että MRL Minillä oli huristeltu toiseksi nopein kierrosaika ensimmäisessä lähdössä. Venttiilikoneisto oli reilun parin tunnin paussin aikana vaihdettu uuteen ja kone tuntui taas hyrräävän mukavasti. Lähtö onnistui hyvin samalla kun ensimmäinenkin, sijoitus pysyi pitkälle suoralle kaarrettaessa samana. Ensimmäiset kierrokset menivät sujuvasti ruuhkassa ajaessa ohituspaikkoja ei oikein tuntunut aluksi löytyvän. Neljännellä kierroksella kuitenkin tilanne koheni huomattavasti, kun ensin paluusuoralla päästiin kahden auton ohi ja sen jälkeen Jukka Oja ja Jeremi Mattsson kolaroivat pitkän suoran päässä. Näin sijoitus parani jo neljänneksi johon se loppujen lopuksi jäikin. Kierrokset loppuivat hieman kesken.

Kilpailulähtöjen tulokset kokonaisuudessaan

Plakkariin kuitenkin tähän astisista lähdöistä paras sijoitus, joten tyytyväisin mielin lähdetään seuraavaan kilpailuun joka ajetaan myöskin Jurvassa 6-7.6.2009

Leave a Reply